...tai
siltä ainakin kovasti tuntuu. huomiseen mennessä pitäisi päättää, että
lähteäkö Ruisrockiin vai ei. huomenna on myös työterveydenhoitajan
tapaaminen. huomenna pitäisi myös J:lle viedä siviilikengät Hyrylään,
kun se höppänä unohti pakata ne mukaan viimeisen kerran lähtiessään.
sitten pitäisi myös onnistua karistamaan kaiken maailman
vainoharhaisuus ja jumalaton kyllästymisen tunne. ylitöitäkin pitäisi
tehdä, jos haluan onnistua maksamaan joulukuisen matkan. prkl.
yksi vanha kaveri, A, soitti perjantaina ja kertoi olevansa lähdössä
tyttöystävänsä kanssa Ruissaloon kuuntelemaan rockia viikonloppuna, ja
että kun ei olla pitkään aikaan näkyilty, niin autossa olisi kuulemma
tilaa. tietysti siinä mukavassa nosteessa se kuulosti älyttömän hyvältä
idealta, ja seuraavana päivänä (pienessä nostalgisessa pöhnässä)
varasin itselleni kolmen päivän liput (80 euroa!!!!!!!!!). maanantaina
tulin hieman katumapäälle, mutten tohtinut peruuttaa lippuvarausta...
jos kuitenkin lähtisi? tänään myös toinen kaveri ilmoitti suuntaavaansa
Turun liepeille siskonsa kanssa, ja houkutus kasvoi. en ole koskaan
ollut festareilla Helsingin ulkopuolella. Tuska-festareiltakin pääsee
omaan sänkyyn nukkumaan. mutta ehkäpä kysyn J:n mielipidettä ja teen
päätökseni sitten huomenna.
mikä siinä on, että kun on
tarpeeksi tyttöjä/naisia ystävinä, jossain vaiheessa tulee aina typeriä
kriisejä? on selän takana puhumista, syyllistämistä ja tietysti
vainoharhaisuutta koskien edellisiä. miehet ovat yksinkertaisempia.
ystävyyssuhteessa ainakin se on positiivista, muuten en ole ihan
varma... mutta suurimmaksi osaksi voi ainakin luottaa, ettei omia
"salaisuuksiaan" (isoja juttuja en enää edes jaa muiden kanssa, oikeita
tunteita siis...) kuule muutaman päivän tai viikon tai kuukauden tai
vuoden kuluttua jonkun kolmannen tai n:nnen osapuolen suusta. ei
yleensä tarvitse kohdata sääliviä tai ylimielisiä katseita.
on äärimmäisen rasittavaa, kun täytyy koko ajan varoa sanojaan ihmisten
seurassa, jotka ovat kuitenkin omaa siippaa lukuunottamatta läheisimpiä
maailmassa. siitä tulee surulliseksi ja väsyneeksi. tiedän (tai ainakin
toivon), ettei lörpöttely ole pahansuopaa, ei välttämättä edes
tahallista, mutta lähes poikkeuksetta niin tapahtuu. mikä siinä on,
ettei nainen osaa pitää suutaan kiinni? ei varsinkaan silloin, kun sitä
nimenomaan pyytää. haetaanko toisen hyväksyntää vai mitä? pönkitetään
omaa egoa? mitä helvettiä?
en voi väittää olevani tämän
kaiken yläpuolella, enkä voi väittää kaikkien naisten olevan
samanlaisia, en myöskään kaikkien miesten olevan tässä suhteessa
"kunnollisia", mutta tämä on se kuva, jonka ympäriltäni olen saanut.
eikä tämäkään koske kaikkia siinä liepeillä, vain sellaisia, joihin
suurimmin tahtoisin luottaa. olisi mukavaa, jos joskus saisi itse
kertoa isot uutisensa ystävälleen henkiläkohtaisesti ilman, että hän on
jo jonkun mutkan kautta sen kuullut. itse olen ihan samanlainen
välillä, enkä mitään luonteenpiirrettäni vihaa enempää. en edes
itsekkyyttäni, sen voi ainakin yrittää tukahduttaa tai piilottaa
muilta. juoruilua on vaikea piilottaa, sillä se tapahtuu muiden
myötävaikutuksella ja usein myös muiden ehdoilla. ääh.
tiistai, 5. heinäkuu 2005
Kommentit