...tai siltä ainakin kovasti tuntuu. huomiseen mennessä pitäisi päättää, että lähteäkö Ruisrockiin vai ei. huomenna on myös työterveydenhoitajan tapaaminen. huomenna pitäisi myös J:lle viedä siviilikengät Hyrylään, kun se höppänä unohti pakata ne mukaan viimeisen kerran lähtiessään. sitten pitäisi myös onnistua karistamaan kaiken maailman vainoharhaisuus ja jumalaton kyllästymisen tunne. ylitöitäkin pitäisi tehdä, jos haluan onnistua maksamaan joulukuisen matkan. prkl.

yksi vanha kaveri, A, soitti perjantaina ja kertoi olevansa lähdössä tyttöystävänsä kanssa Ruissaloon kuuntelemaan rockia viikonloppuna, ja että kun ei olla pitkään aikaan näkyilty, niin autossa olisi kuulemma tilaa. tietysti siinä mukavassa nosteessa se kuulosti älyttömän hyvältä idealta, ja seuraavana päivänä (pienessä nostalgisessa pöhnässä) varasin itselleni kolmen päivän liput (80 euroa!!!!!!!!!). maanantaina tulin hieman katumapäälle, mutten tohtinut peruuttaa lippuvarausta... jos kuitenkin lähtisi? tänään myös toinen kaveri ilmoitti suuntaavaansa Turun liepeille siskonsa kanssa, ja houkutus kasvoi. en ole koskaan ollut festareilla Helsingin ulkopuolella. Tuska-festareiltakin pääsee omaan sänkyyn nukkumaan. mutta ehkäpä kysyn J:n mielipidettä ja teen päätökseni sitten huomenna.

mikä siinä on, että kun on tarpeeksi tyttöjä/naisia ystävinä, jossain vaiheessa tulee aina typeriä kriisejä? on selän takana puhumista, syyllistämistä ja tietysti vainoharhaisuutta koskien edellisiä. miehet ovat yksinkertaisempia. ystävyyssuhteessa ainakin se on positiivista, muuten en ole ihan varma... mutta suurimmaksi osaksi voi ainakin luottaa, ettei omia "salaisuuksiaan" (isoja juttuja en enää edes jaa muiden kanssa, oikeita tunteita siis...) kuule muutaman päivän tai viikon tai kuukauden tai vuoden kuluttua jonkun kolmannen tai n:nnen osapuolen suusta. ei yleensä tarvitse kohdata sääliviä tai ylimielisiä katseita.

on äärimmäisen rasittavaa, kun täytyy koko ajan varoa sanojaan ihmisten seurassa, jotka ovat kuitenkin omaa siippaa lukuunottamatta läheisimpiä maailmassa. siitä tulee surulliseksi ja väsyneeksi. tiedän (tai ainakin toivon), ettei lörpöttely ole pahansuopaa, ei välttämättä edes tahallista, mutta lähes poikkeuksetta niin tapahtuu. mikä siinä on, ettei nainen osaa pitää suutaan kiinni? ei varsinkaan silloin, kun sitä nimenomaan pyytää. haetaanko toisen hyväksyntää vai mitä? pönkitetään omaa egoa? mitä helvettiä?

en voi väittää olevani tämän kaiken yläpuolella, enkä voi väittää kaikkien naisten olevan samanlaisia, en myöskään kaikkien miesten olevan tässä suhteessa "kunnollisia", mutta tämä on se kuva, jonka ympäriltäni olen saanut. eikä tämäkään koske kaikkia siinä liepeillä, vain sellaisia, joihin suurimmin tahtoisin luottaa. olisi mukavaa, jos joskus saisi itse kertoa isot uutisensa ystävälleen henkiläkohtaisesti ilman, että hän on jo jonkun mutkan kautta sen kuullut. itse olen ihan samanlainen välillä, enkä mitään luonteenpiirrettäni vihaa enempää. en edes itsekkyyttäni, sen voi ainakin yrittää tukahduttaa tai piilottaa muilta. juoruilua on vaikea piilottaa, sillä se tapahtuu muiden myötävaikutuksella ja usein myös muiden ehdoilla. ääh.