se on sitten päätetty. muutetaan J:n kanssa vuokralle ensi kesään mennessä. yhdessä. se on tässä tilanteessa oikeastaan ainoa mahdollisuus. jaa siis missä tilanteessa? kun olen tälläinen sotku. en tahdo/pysty ajattelemaan suurempaa sitoutumista nyt - en edes viiden yhteisen vuoden jälkeen. viime ajat ovat olleet vaikeita. taas. kesä tuntuu olevan meille kriittistä aikaa. minä tahtoisin mennä enemmän, kuin edes itse ehtisin, kun J taas haluaisi joskus myös rauhoittua. kesä vaan on minulle niin tärkeä. ainoa vuodenaika, kun muut ihmiset eivät niin kamalasti ärsytä, kun oikeasti kaipaan ympärilleni läheisiä ihmisiä, kun ei tarvitse mennä yöksi sisään, jos ei huvita. voi vain istua ulkona ja nauttia. kohta sekin on ohi. elämän rytmi hidastuu ja ympäristön syke laskee. kietoudutaan villapaitaan ja nyhjätään sohvan nurkassa. ja ollaan siihen tyytyväisiä. ei siinä mitään, en vaan halua sitä ihan vielä.

kesä sekoittaa pääni joka kerta. olen kuin riivattu. juoksen päähänpistojeni perässä hullunkiilto silmissä ajattelematta, että se saattaisi loukata jotain, tai että joku muu ei tahdo juuri sitä samaa. aina löytyy joku, joka on valmis juoksemaan perässä, joskus jopa rinnalla. ja kaikki ajatukset ovat hyviä ja ideat toteuttamisen arvoisia. mitään ei saisi jättää tekemättä, kun sellainen hetki iskee päälle. silti olen aina ollut varovainen. hulluuteni on hallittua, spontaaniuteni suunniteltua. en osaa päästää asioita lipumaan hallinnastani, en pysty siihen. en todellisuudessa seuraa mielitekojani, vaan tukahdutan tunteeni ja toiveeni. oikeasti vain toivoisin olevani kaikkea, mitä kesältä odotan. jätän itseni kylmäksi joka kerta. olen "järkevä". mutta ei se mitään. niin kauan, kuin pystyn edes jossain määrin huijaamaan itseäni, olen tyytyväinen. ainakin osittain.

elän viikonloppuja varten. ja nyt todella tiedän, mitä se tarkoittaa. se on ainoa merkittävä ajatus mielessäni viikon aikana. se yksi ja ainoa asia, jonka voimin nousen aamulla sängystä ja raahaudun töihin. jos en ajattele tulevaa viikonloppua, ajattelen kaikkia edellisiä. kaikki arkipäivät ovat samanlaisia. työ ja työilmapiiri ovat henkisesti niin uuvuttavia, ettei illalla yksinkertaisesti kykene muuttamaan totuttua kaavaa. mut hei, elämä on. jos olisi enemmän tahtoa ja voimaa, voisin muuttaa elämäni suunnan, mutta koska sitä ei ole, tyydyn vain valittamaan siitä blogissani.