se
on sitten päätetty. muutetaan J:n kanssa vuokralle ensi kesään
mennessä. yhdessä. se on tässä tilanteessa oikeastaan ainoa
mahdollisuus. jaa siis missä tilanteessa? kun olen tälläinen sotku. en
tahdo/pysty ajattelemaan suurempaa sitoutumista nyt - en edes viiden
yhteisen vuoden jälkeen. viime ajat ovat olleet vaikeita. taas. kesä
tuntuu olevan meille kriittistä aikaa. minä tahtoisin mennä enemmän,
kuin edes itse ehtisin, kun J taas haluaisi joskus myös rauhoittua.
kesä vaan on minulle niin tärkeä. ainoa vuodenaika, kun muut ihmiset
eivät niin kamalasti ärsytä, kun oikeasti kaipaan ympärilleni läheisiä
ihmisiä, kun ei tarvitse mennä yöksi sisään, jos ei huvita. voi vain
istua ulkona ja nauttia. kohta sekin on ohi. elämän rytmi hidastuu ja
ympäristön syke laskee. kietoudutaan villapaitaan ja nyhjätään sohvan
nurkassa. ja ollaan siihen tyytyväisiä. ei siinä mitään, en vaan halua
sitä ihan vielä.
kesä sekoittaa pääni joka kerta. olen kuin
riivattu. juoksen päähänpistojeni perässä hullunkiilto silmissä
ajattelematta, että se saattaisi loukata jotain, tai että joku muu ei
tahdo juuri sitä samaa. aina löytyy joku, joka on valmis juoksemaan
perässä, joskus jopa rinnalla. ja kaikki ajatukset ovat hyviä ja ideat
toteuttamisen arvoisia. mitään ei saisi jättää tekemättä, kun sellainen
hetki iskee päälle. silti olen aina ollut varovainen. hulluuteni on
hallittua, spontaaniuteni suunniteltua. en osaa päästää asioita
lipumaan hallinnastani, en pysty siihen. en todellisuudessa seuraa
mielitekojani, vaan tukahdutan tunteeni ja toiveeni. oikeasti vain
toivoisin olevani kaikkea, mitä kesältä odotan. jätän itseni kylmäksi
joka kerta. olen "järkevä". mutta ei se mitään. niin kauan, kuin pystyn
edes jossain määrin huijaamaan itseäni, olen tyytyväinen. ainakin
osittain.
elän viikonloppuja varten. ja nyt todella tiedän,
mitä se tarkoittaa. se on ainoa merkittävä ajatus mielessäni viikon
aikana. se yksi ja ainoa asia, jonka voimin nousen aamulla sängystä ja
raahaudun töihin. jos en ajattele tulevaa viikonloppua, ajattelen
kaikkia edellisiä. kaikki arkipäivät ovat samanlaisia. työ ja
työilmapiiri ovat henkisesti niin uuvuttavia, ettei illalla
yksinkertaisesti kykene muuttamaan totuttua kaavaa. mut hei, elämä on.
jos olisi enemmän tahtoa ja voimaa, voisin muuttaa elämäni suunnan,
mutta koska sitä ei ole, tyydyn vain valittamaan siitä blogissani.
tiistai, 16. elokuu 2005
Kommentit