kummallista.
olen tässä päivänä muutamana löytänyt itsestäni uskomatonta
itsevarmuutta ja omanarvontuntoa. osaanko sittenkin jotain, ehkä
ymmärrän hieman, ehken olekaan se aivan turha palanen taivasta siinä
tuhannen palan palapelissä, ehkä olen katon harja tai osa männystä?
ehkäpä. tuntuu mukavalta. ennen en uskaltanut tai osannut (tässä
tapauksessa sillä ei ole paljoakaan merkitystä, häkissä tunsin silti
olevani) tehdä mitään yksin. viime aikoina tilanne on muuttunut. olen
alkanut pitää yksinäisyydestä. rauhallisuudesta. saa kävellä ympäri
Helsinkiä kuunnellen musiikkia ja ajatellen omia ajatuksia. ihan omia,
nyt ne tuntuu taas omilta, pikkuhiljaa. saa mennä luennolle ajoissa
istumaan tai saa tulla myöhässä, kun tietää, että se on ihan oma
valinta, oma moka. ja saa olla syömättä, jos haluaa vain juoda ison
tuopillisen kolaa savuisessa kapakassa lueskellen taloushistoriaa.
ei tarvitse miettiä väkisin mitään sanomista yhdellekään puolitutulle
tai edes tutulle. jos haluaa puhua, voi soittaa jollekin, kyllä joku
aina vastaa. ja millainen päivä tänään olikaan! aurinko paistoi, taivas
oikein hehkui sinistä. sellaista sinistä ei ole kesällä, se oli syksyn
sinistä, sitä sinistä, josta tulee mieleen jää. ja ilma oli niin
viileä, että tuli sormikkaat mieleen. ne pitäisi huomenna etsiä.
kaulaliina oli jo kaulassa, se oli niin mukavan kirkkaan värinen sitä
kaikkea muuta mustaa vasten, etten usko voivani enää ollakaan ilman
sitä. enkä tietenkään ilman sitä kaikkea mustaa, siksi ne muutamat
värit tuntuvatkin niin tärkeiltä. ja aamulla bussin ikkunasta
tuijotellessani huomasin, että muutaman koivun muutaman oksan muutama
lehti on keltainen jo, ja sellaiset punaiset vaahterat ovat muuttumassa
oransseiksi.
mutta minä odotan helmikuuta ja erityisesti Tuomiokirkkoa helmikuun
aamuina, kun hengitys huuruaa ja aurinko paistaa ja pakkanen kimaltelee
lumessa ja Tuomiokirkko on värjäytynyt aamuauringossa kultaiseksi. ja
sitä, että lumi narisee kenkien alla ja hiukset on suihkun jälkeen
jäässä. olen niin kärsimätön. pitäisi nauttia syksystä ensin.
kynttilöitä ja omenoita ja kanelia ja villaa ja kahvia keittiön pöydän
ääressä sateen ropistessa ikkunaan.
tiistai, 13. syyskuu 2005
Kommentit