itkuvinku. koko päivän olen vaivannut pientä päätäni liian isoilla ajatuksilla ja nyt se alkaa tosiaan tuntua. asiat voisi sanoa niin paljon yksinkertaisemmin, mutta silti rakas kirjailija (se Bauman edelleen, piru sen periköön) tykkää pyöritellä sanoja ja lauseita niin, että tavallisen lukutoukan on hirmu vaikea enää päivää ennen tenttiä pysyä perässä. ja sitten vielä ne muistiinpanot. voi surkeuden multihuipennus.

nyt on sellainen mukava hetki, kun päätin syödä ja saada vähän purettua tätä kammon tunnetta. silti on koko ajan kamala ahdistus: en ehdi millään kaikkea mitä pitäisi. jos olisi itsekuria, olisin jättänyt viikonlopun riennot väliin, mutta koska ei ole, en jättänyt. ja nyt se taas kostautuu. ehkä vielä joskus opin laittamaan asiat oikeasti tärkesjärjestykseen. ehkä? kun nyt pääsisi edes läpi, joohan. alkaa tämä rimakin alentua koko ajan, vaikka niin ei saisi päästää tapahtumaan. mutta hulluksihan siinä kai tulisi, jos ei osaisi arvioida omia voimavarojaan ja hellittää vähän silloin, kun tuntee rajan tulevan vastaan. voin sitten taas oppia tästäkin jotain, vai mitä? tekemisten jonkinasteinen etukäteissuunnittelu voisi olla kokeilemisen arvoista. siinä minulle jotain opittavaa taas.