Parisuhde on muuten vallan vinkeä juttu, mutta kun se rajoittaa omaa vapautta, siitä voi muodostua riippakivi. Kiehun juuri raivosta pääni sisällä. Olen turhautunut. Olen lukenut koko päivän, aamuyhdeksästä viiteen (täysi työpäivä siis) ja ajattelin vielä muutaman tunnin lukea, minkä jälkeen olin ajatellut pääseväni hetkeksi pois neljän seinän sisältä. Neljän seinän, jotka tuntuvat lähenevän tasaista tahtia. No olishan mun pitänyt tietää paremmin, saatana soikoon. "Ei mulla oo kyllä mitään tarvetta lähtee tänään mihinkään, tuun vaa teille kattomaan leffoja." Argh. Tuo olisi ollut ilahduttava kommentti minä tahansa muuna päivänä, mutta ei tänään. En haluaisi lähteä edes juhlimaan, olisin vain halunnut pois.

Älkää nyt ajatelko, etten voi lähteä, koska "parempi puoliskoni" kieltäisi sen. En vain tahdo loukata tai aiheuttaa konfliktia, kun kaikki muuten menee niin mukavasti (vaihteeksi). Alan vain olla niin ärtyneessä tilassa, että yksinkertainen kysymys "ootko syöny tänään mitään" aiheuttaa silmät pimentävää raivoa. Pitäisi ehkä lähteä vähän tuulettumaan. Kävelemään tuonne pimeään metsään olemaan poissa tieltä. Ainiin, lukeahan pitäisi. Tauko voisi tosin tehdä terää...

Jospa nyt ihan ensimmäiseksi kokeilisi tasata veren nikotiiniarvot, viimeisestä tupakasta taitaa olla tunteja. Ehkä se helpottaa.

[muoks 17:43] Nyt jo kaduttaa. Eihän se mitään pahaa tarkoita sillä, että haluaa viettää perjantai-illan kanssani, kun seuraavana aamuna on vielä töitäkin. Oma kulta se on. *nolo*

[muoks 18:30] Se mies on aivan ihqraksupoksu! (Voi jösses, siinä se tuli. Tuota sanahirviötä olen aina kieroutuneella tavalla halunnut käyttää kirjoittaessani, huolimatta sen selvästä viittaavuudesta erääseen nuorten suosimaan sivustoon, nimiä mainitsematta tai mitenkään arvostelematta..) Se haluaa viedä mut täältä hetkeksi pois. Ja kuinka minä sitä parjasin. Ihminen on erehtyväinen, eiks je?