minä tahdon talven, saanhan minä sen?
muistan joulun joskus kauan sitten. olin juuri oppinut kirjoittamaan ja
tein hatarin tikkukirjaimin elämäni ensimmäistä kirjettä joulupukille.
edessäni oli jonkinlainen lelukaupan lehti, joka pursusi erilaisia
nukkeja ja legolinnoja sun muita kiehtovia leikkikaluja. toivoin
varmasti kolmea erilaista lego-kompleksia, viittä Barbie-nukkea (joilla
kaikilla oli eriväriset ja -pituiset hiukset), toivoin kauko-ohjattavaa
autoa ja pehmoleluja. halusin varmaankin joka toisen asian siitä
lehdestä. listattuani muutaman A4:n verran roinaa (merkiten tähdellä
tärkeimmät toivomukset) olin mielestäni lähes valmis. taisin vilkaista
ikkunasta ulos tarkistaakseni, joko sitä lunta olisi alkanut sataa, kun
mieleeni hiipi aivan kamala ajatus: millä joulupukki pääsee meille, jos
ei ole lunta? itkukohtaushan siitä seurasi, tietysti. äiti lohdutteli
ja minä vain itkin, kunnes keksin sen - viimeisen toiveeni. pyysin
hartaasti, että jouluna olisi lunta. menin jopa niin pitkälle, että
vakuuttelin, ettei muilla lahjoilla olisi edes niin väliä, kunhan lunta
vain tulisi. alahuuli väpättäen vein ruttuiset paperit äidilleni ja
kuiskasin "jos joulupukki ei oikeesti tuokaan mulle mitään muuta kuin
lunta, niin saanhan mä teiltä vaikka edes pienen nallen?"
nyt en tarvitsisi edes sitä nallea. pyydän vain lunta.
keskiviikko, 9. marraskuu 2005
Kommentit