ehkä
sitä matkaa odottaakin hieman enemmän kuin luuli. tänäänkin monta
kertaa unohduin töiden lomassa pohtimaan pakkaamista ja lentomatkaa
(pelkään ihan pikkiriikkisen lentämistä) ja perille pääsyä. sitä kun
kummitäti seisoo topakkana ja hymy korviin asti levinneenä
autovuokraamon edessä. se suipistaa vähän suuta ja kysyy, että kuinkas
on menny ja sitten nappaa syleilyyn. kuulen kummitädin naurun, joka
tarttuu väsyneeseen äitiinkin, minkä jälkeen sitä naurua ei saa
taukoamaan ennen kuin kahta vanhaa ystävää erottaa taas monta tuhatta
kilometriä. mietin hiekkarantoja ja palmuja, mietin löytäisimmekö sitä
samaa ravintolaa, jossa puolitoista vuotta sitten tilasimme pitsoja
puoliksi pahimpaan nälkään ja ihmettelimme, kuinka Miami on niin kovin
erilainen kuin mikään muu paikka. ja kummasteltiin niitä kaikkia
kauniita ihmisiä. ja oltiin ihan turisteja, näpsittiin kuvia
kookospuista ja valkoisesta hiekasta, korkeista ja erikoisista taloista
ja naurettiin ja juotiin pina coladaa.
menen keittämään makaroonia, pakkaamaan ja hymyilemään.
keskiviikko, 28. joulukuu 2005
Kommentit