onnellisuus tekee minusta tylsän. silloin ei tarvitse miettiä elämän perusasioita, ei tarvitse miettiä, miksi kaikki taas meni pieleen, ei tarvitse analysoida omia luonne- tai muitakaan vikoja. voi vain olla ja olla onnellinen. jos vaan voisi olla onnellinen. tunnen itseni ja myös sen henkilön, josta onneni suurimmaksi osaksi on riippuvainen sen verran hyvin, etten uskalla alkaa rakentelemaan niitä samoja pilvilinnoja, jotka niin monta kertaa olen saanut riipiä asfaltista ja koota uudelleen. en vain uskalla. mutta kuinka voi olla tulevaisuutta, jos ei ole luottamusta siihen? toinen puoli minussa sanoo, että täytyy pitää pää kylmänä, oppia itsenäisemmäksi ja olla valmiina silloin, kun kaikki viimeisen kerran sinkoaa palavina rippeinä kohti jotain, mistä ei ilman voimia enää voi nousta. toinen puoli on onnellinen, arasti ja odottavasti, mutta onnellinen kuitenkin. sellaisella lapsellisella tavalla, joka kehottaa vielä kerran luottamaan itseensä ja luottamaan toiseen. ennen kaikkea luottamaan meihin. koska tällä kertaa me - ei ainostaan minä, eikä ainoastaan se toinen - voisimme olla erilaisia, onnellisia. edes joskus. ainakin nyt.

ensimmäisen kerran pitkään aikaan minulla saattaa olla uskallusta hiljentää se pessimistinen (realistinen?) ääni ja kuunnella sitä hiljaisempaa, sitä luottavaisempaa ja ehkä myös lapsellisempaa. onko tämä sitten se viimeinen yritys, joka onnistuessaan takaa elämän sellaisena, kun olen toivonut, mutta epäonnistuessaan aloittaa jotain uutta ja äärimmäisen pelottavaa? en tiedä. tuntuu vain niin kliseisesti siltä, kuin seisoisi suuressa risteyksessä ja on vain pakko joko luottaa tai unohtaa koko juttu. haudata kaikki vanha ja vain jatkaa, vaikkei olisikaan mitään suuntaa. minä päätän luottaa ja minä annan sille kaikkeni, sillä se on minun valintani. minun päätökseni, josta seuraa myös vastuu. voi minä en pidä vastuusta. mutta silti päätös ei tunnu pahalta, eikä vastuu niin pelottavalta, koska minä kuuntelen sitä pientä luottamuksen ääntä. ja olen vain onnellinen.

enkä tiedä ymmärtääkö kukaan muu, mutta ei sen väliä. kun on neljän päivän aikana lukenut yli yhdeksän tuntia päivässä, ei voi olettaa, että mieli toimii kuten normaalisti. tai edes sinne päin. mutta siitä pidän kiinni, että tässä tilanteessa en paljoakaan onnellisempi voisi olla. siis parisuhteen suhteen. suhteellista. suhteellisuusteoria. hiljaa.