minut on täten haastettu. hassua kuinka tämä elämä heittelee. ja hommahan toimii seuraavasti:
paljastan viisi omituista tapaani. tämän jälkeen valitsen seuraavat
viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. heidän tulee myös
kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. linkitän haastamani ihmiset tämän
merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa
haasteesta ja tästä merkinnästä.
mutta eihän minulla ole mitään oikeasti omituisia tapoja?
1. aina kun muistan, lisään tavalliseen kahviin Pentikistä ostamaani
viskillä ja suklaalla maustettua Isännän kahvia, koska se on niin
hyvää. enkä minä ole edes isäntä! kuvitelkaa, kuinka omituista se on!
2. Emmerdale on tällä hetkellä ainoa tv-ohjelma, jota seuraan.
kummallisuutta lisää se, etten sitäkään ole katsonut koko viikkoon.
(okei, katson satunnaisina sunnuntai-iltapäivinä ykköseltä tulevia
historia-ohjelmia ja joskus lauantaisin Avaran luonnon. se tuo mieleen
lapsuuden saunaillat, kun kotiin päästyä istuin pyyhkeen sisälle
kääriytyneenä metrin päässä vastaanottimesta ja hoin äidille, kuinka
meidän on siis aivan pakko hankkia oma leijona.)
3. aivoni alkavat toimia (olettaen siis niiden kuitenkin joskus toimivan) vasta kymmenen jälkeen illalla.
4. en yleensä herää, kun herätyskelloni alkaa soimaan, vaan vasta
toisella torkulla. jos aamulla ei ole kiire, mutta olen
epärealistisesti laittanut kellon soimaan kahdeksan aikaan, voin
helposti torkutella yli kaksikin tuntia. kietoudun vain syvemmälle
peittoihin, lastaan pääni päälle kasan tyynyjä, ja aina kun kello
pärähtää soimaan, olen vain sanomattoman onnellinen siitä, ettei minun
oikeasti vielä tarvitse nousta.
5. en voi kävellä ulkona ilman musiikkia. jos joudun niin tekemään
(kuten tänään, kun soittimeni meni ihan jumiin), tuntuu matka kovin
pitkältä ja kaikki muut äänet kuulostavat kamalan kovilta. on
kauhistuttavaa istua metrossa, kun joka puolella käydään keskusteluja
asioista, jotka eivät kuulu minulle. niistä kuulee pätkiä ja ne
sualautuvat sellaiseksi katkeran-iloisen-surulliseksi sekamelskaksi,
joka tuntuu poraavan pään täyteen reikiä. ja sitten kun yrittää
keskittyä johonkin muuhun, huomaa kymmenen minuuttia pakonomaisesti
tuijottaneensa samaa sarjakuvaa, ja ihmiset viereisillä paikoilla
vilkuilevat hermostuneesti.
ei ole helppoa olla minä, mutta en minä näitä piirteitä pois vaihtaisi. olen kuitenkin aika tavallinen.
minä puolestani päätän heittää haasteella bardamua, Paulaa (vaikka se oikeastaan jo lopetteleekin blogiaan..), mymsiä, ever-frostia sekä miilaliitä
(nimen oikeaoppinen taivutusmuoto ehkä hieman kadoksissa). kaikille
tahdon sanoa olevani hieman pahoillani, mutta silti mielenkiinnolla
odotan, mitä tuleman pitää.
perjantai, 20. tammikuu 2006
Kommentit