tämän viikon päätteeksi taas tentti tiedossa. eristäytynyt olo. pää tuntuu raskaalta, kurkku karhealta ja varpaat kohmeisilta. ei siis hyvä olo ollenkaan. lätkämatsiakaan en ehdi seurata, enkä oikeastaan ehtisi edes kirjoittaa, mutta jotain on saatava ulos.

nyt minä haluaisin enemmän kuin koskaan elää kuplassa, jossa muiden kohtalot eivät ulottuisi sivuamaan omaa elämääni. ympäristön jopa välillä dramaattisilta vaikuttavat käänteet ajavat kiusallisella tavalla pohtimaan omia arvoja, tavoitteita ja toiveita. sopeutumista taitaa lähiaikoina riittää monessakin asiassa. viime aikoina olen yrittänyt arvioida myös omaa tilannettani uusin silmin, ja se, mitä olen huomannut, ei ole lainkaan negatiivista. oma suhde tuntuu tällä hetkellä erittäin hyvältä, yhteiset hetket tärkeiltä ja suloisilta ja tulevaisuus valoisalta. yhteiset suunnitelmat J:n kanssa omasta asunnosta, kesästä ja ensi syksyn mahdollisesta matkasta saavat sydämen hieman väpättämään. lähes kuuden vuoden yhdessäolonkin jälkeen.

olen paljon muistanut meidän alkua, sitä kuinka peloissani olin, kuinka kärsivällinen toinen oli minun oikuistani huolimatta. kuinka rakensimme keskinäisen luottamuksen ja kuinka me olemme kasvaneet yhteen, kieltämättä välillä jättimäisiltäkin tuntuvista vaikeuksista huolimatta... tai ehkä juuri niiden voittamisen kautta. kummallakin on oma elämä, sekä yhteiset että omat ystävät. kaikkea ei tarvitse jakaa ja on hyvä, että kummallakin yhä on aivan ikiomiakin kiinnostuksenkohteita. riittää ainakin puhumista. hyvä on sekin, että myös yhteisiä juttuja löytyy, samoja kiinnostuksenkohteita ja toisiaan täydentäviä ajatusmalleja. naureskelemme aina sille, kuinka kukaan ei koskaan jaksa kuunnella tai edes yrittää yhtyä meidän keskusteluihimme historiasta tai politiikasta tai sodista tai maailman tilasta ylipäätään. puhumme toistemme päälle, puhumme toisillemme ja ehkä joskus olemme jopa samaa mieltä. keskinäiset vitsimme jättävät usein muut joko täysin kylmiksi tai sitten muuten vaan hieman ymmälleen. kai me olemme kumpikin sillä tavalla sopivasti vähän vinksallaan :)

oma elämä tuntuu hyvältä. se tekee helpommaksi kestää muiden elämissä tapahtuvat muutokset, jotka kieltämättä aiheuttavat hieman päänvaivaa ja surua. toivoisin vain, ehkä epärealistisesti, että kaikki jollain tapaa, meille kaikille, vielä päättyy hyvin. että näin on parempi. kaikesta huolimatta.