tämän
viikon päätteeksi taas tentti tiedossa. eristäytynyt olo. pää tuntuu
raskaalta, kurkku karhealta ja varpaat kohmeisilta. ei siis hyvä olo
ollenkaan. lätkämatsiakaan en ehdi seurata, enkä oikeastaan ehtisi edes
kirjoittaa, mutta jotain on saatava ulos.
nyt minä haluaisin enemmän kuin koskaan elää kuplassa, jossa muiden
kohtalot eivät ulottuisi sivuamaan omaa elämääni. ympäristön jopa
välillä dramaattisilta vaikuttavat käänteet ajavat kiusallisella
tavalla pohtimaan omia arvoja, tavoitteita ja toiveita. sopeutumista
taitaa lähiaikoina riittää monessakin asiassa. viime aikoina olen
yrittänyt arvioida myös omaa tilannettani uusin silmin, ja se, mitä
olen huomannut, ei ole lainkaan negatiivista. oma suhde tuntuu tällä
hetkellä erittäin hyvältä, yhteiset hetket tärkeiltä ja suloisilta ja
tulevaisuus valoisalta. yhteiset suunnitelmat J:n kanssa omasta
asunnosta, kesästä ja ensi syksyn mahdollisesta matkasta saavat sydämen
hieman väpättämään. lähes kuuden vuoden yhdessäolonkin jälkeen.
olen paljon muistanut meidän alkua, sitä kuinka peloissani olin, kuinka
kärsivällinen toinen oli minun oikuistani huolimatta. kuinka rakensimme
keskinäisen luottamuksen ja kuinka me olemme kasvaneet yhteen,
kieltämättä välillä jättimäisiltäkin tuntuvista vaikeuksista
huolimatta... tai ehkä juuri niiden voittamisen kautta. kummallakin on
oma elämä, sekä yhteiset että omat ystävät. kaikkea ei tarvitse jakaa
ja on hyvä, että kummallakin yhä on aivan ikiomiakin
kiinnostuksenkohteita. riittää ainakin puhumista. hyvä on sekin, että
myös yhteisiä juttuja löytyy, samoja kiinnostuksenkohteita ja toisiaan
täydentäviä ajatusmalleja. naureskelemme aina sille, kuinka kukaan ei
koskaan jaksa kuunnella tai edes yrittää yhtyä meidän keskusteluihimme
historiasta tai politiikasta tai sodista tai maailman tilasta
ylipäätään. puhumme toistemme päälle, puhumme toisillemme ja ehkä
joskus olemme jopa samaa mieltä. keskinäiset vitsimme jättävät usein
muut joko täysin kylmiksi tai sitten muuten vaan hieman ymmälleen. kai
me olemme kumpikin sillä tavalla sopivasti vähän vinksallaan :)
oma elämä tuntuu hyvältä. se tekee helpommaksi kestää muiden elämissä
tapahtuvat muutokset, jotka kieltämättä aiheuttavat hieman päänvaivaa
ja surua. toivoisin vain, ehkä epärealistisesti, että kaikki jollain
tapaa, meille kaikille, vielä päättyy hyvin. että näin on parempi.
kaikesta huolimatta.
keskiviikko, 22. helmikuu 2006
Kommentit