|
|||
 |
|
||
|
23.06.2007 - 04:31
juhannus voi elämä. kai sitä voisi sanoa paljonkin, kun ei ole mitään kuulunut. kuulunut ei onneksi tarkoita tapahtunut. lukiessani vanhoja muistoja mietin, kuinka onkaan pieni ihminen ollut niin tyytymätön.. näin jälkikäteen se on aina niin vaivatonta sanoa.
ja voi kun sitä sanottavaa joskus olisi ollut niin paljon, mutta ei vain sitä omaa paikkaa muistanut. mutta mitä siitä, kun on bob dylan ja grilli. ja oli chili-makkaraa - ei se kabanossi enää riitä, kun on melkeentyö. ja sitten ne yllätyskihlat, on-off pariskunta meni on. mutta sshh, se on salaisuus, jota minulle ei vielä kerrottu. vaikka aina siitä tiesin. hihihii. hankoon en mennyt, mutta hakunilaan kyllä. se oli vähän niinkuin "friends with benefits".. rakkaussuhteen edut ilman haittoja: grilli, viina - kyllä teltta - ei hyvää juhannusta nille, jotka eksyivät :) 13.06.2006 - 23:04
muutto
ja muuttuminen. ja silti pysytään ihan paikallaan. hassua, ettei se
haittaa ollenkaan. silmät väsyneet, mutta mieli kumman virkeä aina
silloin tällöin... joskus harvoin. lomailua ei ole odotettavissa, mutta
mitäpä siitä. ei paljoakaan suunnitelmia, tämä hetki riittää.
25.04.2006 - 15:56
kevät
taisi tulla. minä tiedän sen siitä, kun Hämeentietä kävellessä suu
täyttyy tomusta ja pienet hiekanjyvät narskuvat hampaiden välissä. ei
oikein voisi uskoa, että kaikki menee niinkuin aina ennenkin, kun
ympärillä on niin suurta kipua aivan liian monella taholla. ja minä
olen täysin voimaton sen keskellä. mitä voi ystävä tehdä, kun toisen
maailma tuntuu romahtavan? istua sohvan nurkassa hiljaa ja antaa toisen
kuivata kyyneleet olkapäähän? riittääkö se? mitä voi toiselle sanoa?
että "kaikki kääntyy parhain päin"? entä jos niin ei tapahdu.
valehtelija?
03.04.2006 - 20:42
mietin
sitä, kun sataa koko ajan. josko lumet kohta menisi? ja tulisi kevät,
saisi joka päivä huomata jotain uutta. haistaa märän mullan tuoksun ja
laittaa kevyempää päälle. ostaisi vaikka uuden takin, sellaisen mustan
vain, mutta ohuemman. ja söisi kevään ensimmäisen jäätelötuutin,
istuisi ystävän kanssa auringossa hieman kuivuneella kalliolla,
polttaisi liian paljon tupakkaa ja nauraisi. muistelisi ja toivoisi
lisää valoa, sisälle ja ulos. miten tästä enää koskaan tulee totta?
30.03.2006 - 21:52
kaikki
menee aika lailla päin juuri sitä itseään tällä hetkellä. omassa
elämässä ja ehkä jopa korostuneemmin muiden elämässä. siksi onkin aika
skitsofreeninen tunne ollut tänään, kun en ole saanut tätä
idioottimaista hymyä pyyhittyä naamalta. repeilen ja huomaan sen hieman
liian myöhään. metrossa ja bussissa ja kadulla. luennolla ja kaupassa.
parvekkeella, sängyllä ja nyt. tuntuu kuin olisin koko viikon ollut
jännittynyt äärimmilleni ja nyt se lopullinen napsahdus ei kai ole enää
kaukana. eipä tässä. mitäs sitten. kun ei oikein jaksaisi enää
välittää. olen vihainen ja älyttömän onnellinen ja onneton ja
surullinen. kaikki samaan aikaan. ei tämä pieni mieli voi tälläistä
kestää kauaa. lauantaina pää täyteen jotain muuta kuin ajatuksia.
19.03.2006 - 22:37
kyllä
se elämä menee eteenpäin, vaikkei blogia kirjoittaisikaan, mutta on se
silloin hieman erilaista. aina silloin tällöin on tullut juttuja
mieleen, sellaisia joista olisi voinut jotain sanoa, mutta en sitten
ole sanonut. alan päästä hiljalleen yli erittäin hyvän
ystäväpariskunnan erosta. vaikka eihän minulla pitäisi siinä asiassa
mitään ylipääsemistä ollakaan. kun kuitenkaan eihän se ole minun
asiani, ei minun murheeni. tämä tapaus kuitenkin opetti paljon asioita
omasta itsestäni. sellaisiakin, joista en ole kovinkaan ylpeä. en osaa
olla tukena, jos itse olen ristiriidassa tilanteen kanssa. minä
vetäydyn, pakenen. ja minulla on niin kovin ikävä, kun parhaista se
toinen (ei järjestysnumero toinen, vaan ihan vaan se toinen) on niin
kaukana. enkä minä saa itseäni luo.
minä istun huoneessani ja uppoudun uusiin ystävyyksiin, ennenkokemattomiin. ja ikävöin niitä vanhoja ja jollain tapaa oikeita. ja sitä vanhaa aikaa, joka ei enää tule takaisin, vaikka minä kuinka sen vuoksi hakkaisin päätäni seinään. ja hymyilen puhelinkeskusteluille ja salaisuuksille. hyville salaisuuksille. pahoja salaisuuksiakin on tullut kuultua ja ne saavat voimaan pahoin. enkä niillekään asioille mitään voi. toivon suojasäätä. 26.02.2006 - 01:37
minä
taidan nyt pitää pienen tauon. tuntuu, ettei ole oikein mitään
sanottavaa. kaikki menee hyvin, eikä ole enää sitä pahaa oloa, jota
pitäisi purkaa. ja juuri se purkaminenhan oli alun alkaenkin tämän
blogin tarkoitus. eli hommalta katosi vähän niin kuin pohja.
eli näkemisiin joksikin aikaa ja kaikille mahdollisille lukijoille kiitos mielenkiinnosta ja tietenkin kommenteista. palailen, kun on taas jotain sanottavaa :) 25.02.2006 - 01:48
mitäpä sitä nuori naisenalku perjantai-iltana raskaan viikon jälkeen muuta tekisi, kuin pelaisi tietokoneella?
ja ajatella, että tätä minä odotin koko viikon. kun piti lukea, eikä pelata voinut. pitäisi varmaan muuttaa tämä blogi kuvailemaan pelinarkkarin sielunmaisemia? kun ei minulla sitä paljon peräänkuulutettua "oikeaa" elämää tunnu enää kovinkaan paljon olevan. ja ajatella, että minä näin siitä pelistä uniakin, päivällä ja yöllä. matsin ehdin kuitenkin katsoa. mahtavaa! odotan jo sunnuntaita. hui. 22.02.2006 - 19:30
tämän
viikon päätteeksi taas tentti tiedossa. eristäytynyt olo. pää tuntuu
raskaalta, kurkku karhealta ja varpaat kohmeisilta. ei siis hyvä olo
ollenkaan. lätkämatsiakaan en ehdi seurata, enkä oikeastaan ehtisi edes
kirjoittaa, mutta jotain on saatava ulos.
nyt minä haluaisin enemmän kuin koskaan elää kuplassa, jossa muiden kohtalot eivät ulottuisi sivuamaan omaa elämääni. ympäristön jopa välillä dramaattisilta vaikuttavat käänteet ajavat kiusallisella tavalla pohtimaan omia arvoja, tavoitteita ja toiveita. sopeutumista taitaa lähiaikoina riittää monessakin asiassa. viime aikoina olen yrittänyt arvioida myös omaa tilannettani uusin silmin, ja se, mitä olen huomannut, ei ole lainkaan negatiivista. oma suhde tuntuu tällä hetkellä erittäin hyvältä, yhteiset hetket tärkeiltä ja suloisilta ja tulevaisuus valoisalta. yhteiset suunnitelmat J:n kanssa omasta asunnosta, kesästä ja ensi syksyn mahdollisesta matkasta saavat sydämen hieman väpättämään. lähes kuuden vuoden yhdessäolonkin jälkeen. olen paljon muistanut meidän alkua, sitä kuinka peloissani olin, kuinka kärsivällinen toinen oli minun oikuistani huolimatta. kuinka rakensimme keskinäisen luottamuksen ja kuinka me olemme kasvaneet yhteen, kieltämättä välillä jättimäisiltäkin tuntuvista vaikeuksista huolimatta... tai ehkä juuri niiden voittamisen kautta. kummallakin on oma elämä, sekä yhteiset että omat ystävät. kaikkea ei tarvitse jakaa ja on hyvä, että kummallakin yhä on aivan ikiomiakin kiinnostuksenkohteita. riittää ainakin puhumista. hyvä on sekin, että myös yhteisiä juttuja löytyy, samoja kiinnostuksenkohteita ja toisiaan täydentäviä ajatusmalleja. naureskelemme aina sille, kuinka kukaan ei koskaan jaksa kuunnella tai edes yrittää yhtyä meidän keskusteluihimme historiasta tai politiikasta tai sodista tai maailman tilasta ylipäätään. puhumme toistemme päälle, puhumme toisillemme ja ehkä joskus olemme jopa samaa mieltä. keskinäiset vitsimme jättävät usein muut joko täysin kylmiksi tai sitten muuten vaan hieman ymmälleen. kai me olemme kumpikin sillä tavalla sopivasti vähän vinksallaan :) oma elämä tuntuu hyvältä. se tekee helpommaksi kestää muiden elämissä tapahtuvat muutokset, jotka kieltämättä aiheuttavat hieman päänvaivaa ja surua. toivoisin vain, ehkä epärealistisesti, että kaikki jollain tapaa, meille kaikille, vielä päättyy hyvin. että näin on parempi. kaikesta huolimatta. 19.02.2006 - 04:50
joskus
on niin helvetin vaikeaa päästää irti, vaikka tietäisi, että näin se on
meille paras. kun sitä ajautuu järki ja tunne vastakkain, ja kun nekin
menevät sekaisin. kun on vain yksi pakkomielle. tai oli. ja kun ilman
sitä kaikki vain tuntuu niin tyhjältä. ja kun sitä katsoo sivusta, sen
vääryyden voi nähdä, mutta omalla kohdalla ei koskaan voi olla varma.
ja kun minä olen oikeasti niin onnellinen nyt. miksei se koskaan riitä?
kun ajattelen vihdoinkin eteenpäin, näen yhtäkkiä taaksepäin. ja se
tuntuu niin paljon. vaikkei minkään pitänyt enää tuntua niin, kun
kaiken piti olla tuttua ja turvallista. sen piti riittää, että saa
haudata pään leuan alle, kurkottaa suudelman kaulalle ja nukahtaa
tietäen saman toistuvan taas huomenna.
kun tietää kaiken sen ulkopuolella olevan väärin, ja kun tietää, ettei koskaan mitään sen ulkopuolella edes voisi olla. kun rakastaa liikaa ja toivoo liikaa. kun tietää, ettei se muutos mitään muuttaisi, ei ainakaan parempaan. joskus on vain niin helvetin vaikeaa päästää irti. mutta sen minä teen. unohdan ja elän niin kuin minä vain voin elää. ja toisaalta minä olen onnellinen nyt. saanhan olla? ja minä hautaan pään leuan alle, kurkotan suudelman kaulalle ja nukahdan, sillä näin sen pitikin mennä. toinen on niin lämmin siinä vieressä. |
Kirjoittaja
pienen mielen matka suuressa maailmassa.
Kategoriat
 
pala maailmaani
 kuulen
Katatonia - Passing bird
lueskelen
Charles Dickens - Kolea talo
Satunnainen lainaus
"You're not drunk if you can lie on the floor without holding on."
- Dean Martin |
||
