kaikki menee aika lailla päin juuri sitä itseään tällä hetkellä. omassa elämässä ja ehkä jopa korostuneemmin muiden elämässä. siksi onkin aika skitsofreeninen tunne ollut tänään, kun en ole saanut tätä idioottimaista hymyä pyyhittyä naamalta. repeilen ja huomaan sen hieman liian myöhään. metrossa ja bussissa ja kadulla. luennolla ja kaupassa. parvekkeella, sängyllä ja nyt. tuntuu kuin olisin koko viikon ollut jännittynyt äärimmilleni ja nyt se lopullinen napsahdus ei kai ole enää kaukana. eipä tässä. mitäs sitten. kun ei oikein jaksaisi enää välittää. olen vihainen ja älyttömän onnellinen ja onneton ja surullinen. kaikki samaan aikaan. ei tämä pieni mieli voi tälläistä kestää kauaa. lauantaina pää täyteen jotain muuta kuin ajatuksia.