Ainiin.
Olenhan minä onnellinen, sillä kuten Mokoman laulussa lauletaan "..ei
onni löydy siitä, että uutta haluaa, vaan siitä, että oppii saamastaan
nauttimaan.."
Mukava viikonloppu takana. Nauroin ja lauloin ja viihdyin itsessäni.
Vähän aikaa, mutta kuitenkin. Minullehan se on paljon. Käveltiin J:n
kanssa sateessa kotiin, naurettiin ja muisteltiin vanhoja juttuja.
Juttuja siitä ajasta, kun olimme uusia. Kaikki tavalliset ajatukset
palasivat maanantain mukana, mutta nyt tiedän, että minä olen se, joka
voi minut muuttaa. Ei muut, ei ainakaan parempaan. Äänet päässä alkaa
olla hiljaa, ne ristiriitaiset huudot, jotka peittää sateen ropinan
ikkunaan ja saa voimaan pahoin. Nyt on enää yksi ja selkeä ja
kannustava. Mukavaa.
Ahdistaa tämä viikko kylläkin, mutta onneksi se on vasta alussa.
Suunnan muuttamiseen on kosolti aikaa. Kyllä minä rakastan ja kadehdin
ja mietin, mutta ei ne asiat siitä muutu. Pitää sulkea korvat ja
suodattaa, suodattaa, suodattaa... Kuulla enemmän hyvää.
Juttelin Pojankin kanssa pitkästä aikaa. Puhuttiin elokuvista ja unista
ja siitä, kuinka pitäisi nähdä, pitkästä aikaa. Ei se näkeminen taida
onnistua, mutta oli kiva kuulla ääni. Ehkä sitten joskus taas
sattumalta. Ehkä :)
maanantai, 14. marraskuu 2005
Kommentit