tänään
olen miettinyt niin kummia juttuja että oksat pois. olen kokenut
hienoisia välähdyksiä jostain ymmärryksen kaltaisesta, mutta ne menevät
ohi niin vinhaan, ettei niihin ehdi tarttua. jää vain sellainen
kummallinen tunne, että jotain meni ohi, jotain mikä olisi pitänyt
saada ajateltua loppuun ja rauhassa. muuten hyvä, mutta harvoin jaksan
tietoisesti paneutua asioihin muutamaa hetkeä kauemmin. jos ajatus
soljuu sellaisena päättömänä virtana, on aivan sama, mitä
ulkomaailmassa (minun itseni ulkopuolella siis) tapahtuu. en minä sitä
näe. ja niinä hetkinä elämä tuntuu hieman enemmän elämisen arvoiselta.
on niin mukavaa pohtia kaikkia juttuja, itsestäänselvyyksiä tai
asioita, joita on virheellisesti oppinut pitämään itsestäänselvyyksinä ja pomppia ajatuksesta toiseen.
mutta se siitä.
se, mikä minua eniten askarruttaa, on oma tietoisuuteni ja sen
mahdolliset poikkeamat tai yhtäläisyydet muihin ihmisiin ja heidän tietoisuuksiinsa. muistaakseni ainakin buddhalaisuudessa
on käsite maailmansielu, johon ihmisen sielu valaistumisen jälkeen
yhtyy, irtautuessaan jälleensyntymien kierrosta. mietin vain, että onko
jotain tälläistä oikeasti olemassa? ei ehkä juuri näillä sanoilla,
mutta onko jotain, mikä yhdistää kaikkia ihmisiä, joku jota voisi ehkä
kutsua ihmisyyden syvimmäksi olemukseksi. olemmeko me kaikki erilaisia
variaatioita tästä kyseisestä mallista? mietin joskus, olisivatko
ajatukseni samanlaisia, jos asuisin esimerkiksi Etelä-Afrikassa tai
Kiinassa tai Ruotsissa. pohtisinko samoja asioita, olisivatko samat
asiat minulle silloin tärkeitä? olenko minä minä huolimatta
ympäristöstä, vai olenko minä vain osieni summa? onko minussa jossain
pinnan alla piilossa jotain, mikä tekee minusta minut huolimatta ajasta
tai paikasta tai toisista ihmisistä? miettivätkö muut samoja asioita
kuin minä? olenko jollain tapaa yhteydessä muihin ihmisiin niin, että
ne, jotka kokevat samoja asioita kuin minä, myös esittävät niitä
koskien samoja kysymyksiä? ovatko kokemukseni universaaleja, vain osia
jostain kaikille yhteisen kehityskaaren kulusta, vai ovatko ajatukseni
ainutlaatuisia?
haluaisin yhden päivän olla jonkun muun pään sisällä. haluaisin tietää.
todennäköisesti kaikki ihmiset pohtivat samoja asioita, mutta vain
hieman eri tavoin, korostaen eri asioita.
emmätiiä, nyt taas väsyttää.
tiistai, 8. marraskuu 2005

Kommentit