hassu
viikonloppu takana. jotenkin tuntuu, että kaikki jäi puolitiehen,
kummallisesti kesken. mielessä on pätkiä keskusteluista, joita jostain
syystä ei koskaan oikein saatettu päätökseen. mukavia keskusteluja
mukavista aiheista ja sitten hyödyllisiä keskusteluja ei niin mukavista
aiheista. kummallisia kommentteja ulkopuolisilta siitä, mitä elämäni on
ja mihin se on kenties menossa. harvoin olen oikeasti puhunut
tuntemuksistani juuri näiden ihmisten kanssa, oli mukava huomata, että
tukiverkkoni onkin paljon odotettua laajempi. ainakin joltain osin. en
nyt osaa mennä yksityiskohtiin enkä todennäköisesti osaa sanoa asioita
niin, että muut ymmärtäisivät. tällä hetkellä sillä ei oikeastaan ole
merkitystä, lähinnä yritän itse saada koko sotkusta selkoa.
tuntuu aina hassulta, kun toinen ihminen on ihan itse asioita
seuraamalla muodostanut niin oikeanlaisen käsityksen erilaisista
tilanteista, joita ei edes itse ole kunnolla miettinyt loppuun, kun on
liikaa pelännyt ajattelun seurauksia. ja sekin on hassua, kuinka tietyt
asiat toisen ihmisen sanomina tuntuvat antavan omille ajatuksille sen
viimeisen silauksen. tai jotenkin niin, että siitä tulee helpottunut
olo, ettei ehkä olekaan kuvitellut kaikkia pahoja asioita, ettei kaikki
olekaan aina ollut väärinymmärrystä tai ylireagointia (minun puoleltani
siis). en ehkä olekaan menettämässä käsitystäni omasta
todellisuudestani, vaikka välillä on vahvasti siltä tuntunutkin.
olen niin vaikutuksille altis, että mielikuvani helposti vääristyvät,
jos toinen vain tarpeeksi tuputtaa omaa versiotaan tapahtumista. ja kun
ei muilta, siis ulkopuolisilta, uskalla kysyä, kuinka asiat oikeasti
menivät, kun pelkää silloin saavansa lopullisen tuomion. kuuleekin
oikeasti itse olleensa väärässä ja kohtuuton. tuntui niin hyvältä
viimein kuulla, ettei se niin ole. että ahdistukselleni ja
hämmennykselleni saattaakin olla todellinen syy. kaikki ei ole minun
korvieni välissä. tästä on ehkä helpompi jatkaa eteenpäin, osaa olla
hermostumatta tulevaisuudessa ja pystyy mutkattomammin ymmärtämään myös
sen toisen osapuolen kannan. tai olla kiinnittämättä siihen liikaa
huomiota, ei tarvitse ottaa sitä enää niin tosissaan ja oppii
suojelemaan itseään paremmin niiltä henkisiltä kolhuilta. toivottavasti
se ei kuitenkaan tarkoita, että minusta tulee välinpitämätön. se olisi
ehkä se viimeinen virhe.
ja taaskaan ei tenttiin lukeminen tunnu luonnistuvan. muistiinpanoja on
liikaa, eikä niistä tunnu enää löytyvän sitä punaista lankaa. ja päässä
on niin paljon muita ajatuksia, sellaisia mukavia lähinnä. lämpimiä
ajatuksia. ehkä sellaisiakin, joita ei saisi ajatella. en tiedä. äh. ja
piti tämäkin sitten saada vuodatettua, vaikka aikaa ei oikeastaan olisi
ollut...
sunnuntai, 16. lokakuu 2005
Kommentit