hassu viikonloppu takana. jotenkin tuntuu, että kaikki jäi puolitiehen, kummallisesti kesken. mielessä on pätkiä keskusteluista, joita jostain syystä ei koskaan oikein saatettu päätökseen. mukavia keskusteluja mukavista aiheista ja sitten hyödyllisiä keskusteluja ei niin mukavista aiheista. kummallisia kommentteja ulkopuolisilta siitä, mitä elämäni on ja mihin se on kenties menossa. harvoin olen oikeasti puhunut tuntemuksistani juuri näiden ihmisten kanssa, oli mukava huomata, että tukiverkkoni onkin paljon odotettua laajempi. ainakin joltain osin. en nyt osaa mennä yksityiskohtiin enkä todennäköisesti osaa sanoa asioita niin, että muut ymmärtäisivät. tällä hetkellä sillä ei oikeastaan ole merkitystä, lähinnä yritän itse saada koko sotkusta selkoa.

tuntuu aina hassulta, kun toinen ihminen on ihan itse asioita seuraamalla muodostanut niin oikeanlaisen käsityksen erilaisista tilanteista, joita ei edes itse ole kunnolla miettinyt loppuun, kun on liikaa pelännyt ajattelun seurauksia. ja sekin on hassua, kuinka tietyt asiat toisen ihmisen sanomina tuntuvat antavan omille ajatuksille sen viimeisen silauksen. tai jotenkin niin, että siitä tulee helpottunut olo, ettei ehkä olekaan kuvitellut kaikkia pahoja asioita, ettei kaikki olekaan aina ollut väärinymmärrystä tai ylireagointia (minun puoleltani siis). en ehkä olekaan menettämässä käsitystäni omasta todellisuudestani, vaikka välillä on vahvasti siltä tuntunutkin.

olen niin vaikutuksille altis, että mielikuvani helposti vääristyvät, jos toinen vain tarpeeksi tuputtaa omaa versiotaan tapahtumista. ja kun ei muilta, siis ulkopuolisilta, uskalla kysyä, kuinka asiat oikeasti menivät, kun pelkää silloin saavansa lopullisen tuomion. kuuleekin oikeasti itse olleensa väärässä ja kohtuuton. tuntui niin hyvältä viimein kuulla, ettei se niin ole. että ahdistukselleni ja hämmennykselleni saattaakin olla todellinen syy. kaikki ei ole minun korvieni välissä. tästä on ehkä helpompi jatkaa eteenpäin, osaa olla hermostumatta tulevaisuudessa ja pystyy mutkattomammin ymmärtämään myös sen toisen osapuolen kannan. tai olla kiinnittämättä siihen liikaa huomiota, ei tarvitse ottaa sitä enää niin tosissaan ja oppii suojelemaan itseään paremmin niiltä henkisiltä kolhuilta. toivottavasti se ei kuitenkaan tarkoita, että minusta tulee välinpitämätön. se olisi ehkä se viimeinen virhe.

ja taaskaan ei tenttiin lukeminen tunnu luonnistuvan. muistiinpanoja on liikaa, eikä niistä tunnu enää löytyvän sitä punaista lankaa. ja päässä on niin paljon muita ajatuksia, sellaisia mukavia lähinnä. lämpimiä ajatuksia. ehkä sellaisiakin, joita ei saisi ajatella. en tiedä. äh. ja piti tämäkin sitten saada vuodatettua, vaikka aikaa ei oikeastaan olisi ollut...