joskus on niin helvetin vaikeaa päästää irti, vaikka tietäisi, että näin se on meille paras. kun sitä ajautuu järki ja tunne vastakkain, ja kun nekin menevät sekaisin. kun on vain yksi pakkomielle. tai oli. ja kun ilman sitä kaikki vain tuntuu niin tyhjältä. ja kun sitä katsoo sivusta, sen vääryyden voi nähdä, mutta omalla kohdalla ei koskaan voi olla varma. ja kun minä olen oikeasti niin onnellinen nyt. miksei se koskaan riitä? kun ajattelen vihdoinkin eteenpäin, näen yhtäkkiä taaksepäin. ja se tuntuu niin paljon. vaikkei minkään pitänyt enää tuntua niin, kun kaiken piti olla tuttua ja turvallista. sen piti riittää, että saa haudata pään leuan alle, kurkottaa suudelman kaulalle ja nukahtaa tietäen saman toistuvan taas huomenna.

kun tietää kaiken sen ulkopuolella olevan väärin, ja kun tietää, ettei koskaan mitään sen ulkopuolella edes voisi olla. kun rakastaa liikaa ja toivoo liikaa. kun tietää, ettei se muutos mitään muuttaisi, ei ainakaan parempaan.

joskus on vain niin helvetin vaikeaa päästää irti. mutta sen minä teen. unohdan ja elän niin kuin minä vain voin elää. ja toisaalta minä olen onnellinen nyt. saanhan olla?

ja minä hautaan pään leuan alle, kurkotan suudelman kaulalle ja nukahdan, sillä näin sen pitikin mennä. toinen on niin lämmin siinä vieressä.