läheiset
ihmiset tuntuvat tänään tosi läheisiltä, vaikkeivät ne tällä hetkellä
lähellä olekaan. joku voi olla matkalla töistä kotiin, toinen keittelee
kotona kahvia itselleen ja uutukaiselle avopuolisolleen. tai sitten
vain on ja katsoo telkkaria. tai ei mitään mainituista, eivät vain ole
täällä enkä minä ole siellä. mutta silti tiedän, että he ovat. se on
hyvä. kiitos niille siitä.
väsyttää taas kovasti ja
tulevaisuus tuntuu pelottavalta. moni muukin asia pelottaa, mutta ei
samalla tavalla. vaikka pelkään pimeää, se ei tunnu niin raskaalta kuin
pelko tulevaisuudesta. tiedän, mitä pimeä on, järjellä ajateltuna
tiedän myös, ettei siellä ole niitä kaikkia satumaailman hirviöitä,
jotka sinne olen pienestä asti kuvitellut. rappukäytävämme pimeimmässä
nurkassa ei ole kuolleen mummelin haamua, kellarin käytävään ei
yhtäkkia aukea pohjatonta kuilua, metsässä ei kummittele
kartanonomistajan vanha kissa, eikä vaatekaapissani asu vampyyriä.
tulevaisuudesta en tiedä mitään ja siellä voi odottaa mitä vain.
avasin verhon puoliksi (yleensä huoneeni verhot ovat aina kiinni),
jotta näkisin hiljalleen putoilevat lumihiutaleet ja katulamppujen
laiskan loisteen. ohi ajavien autojen lumiset katot ja yksinäisen
bussipysäkin. nurmikin on ohuen lumikerroksen peitossa. todennäköisesti
tuo kaikki on kuitenkin vain loskaa. kun siihen astuu, se pakenee
kenkien alta ja kastelee liian pitkät ja repaleiset lahkeet. litimärät
lumihiutaleet imeytyvät pipoon ja tekevät siitä painavan, mutta
tuleehan tästä hyvä talvi, tuleehan?
keskiviikko, 26. lokakuu 2005
Kommentit