kevät taisi tulla. minä tiedän sen siitä, kun Hämeentietä kävellessä suu täyttyy tomusta ja pienet hiekanjyvät narskuvat hampaiden välissä. ei oikein voisi uskoa, että kaikki menee niinkuin aina ennenkin, kun ympärillä on niin suurta kipua aivan liian monella taholla. ja minä olen täysin voimaton sen keskellä. mitä voi ystävä tehdä, kun toisen maailma tuntuu romahtavan? istua sohvan nurkassa hiljaa ja antaa toisen kuivata kyyneleet olkapäähän? riittääkö se? mitä voi toiselle sanoa? että "kaikki kääntyy parhain päin"? entä jos niin ei tapahdu. valehtelija?