väsynyt ja jollain tapaa onnellinen. tai ei, se on liioittelua. taidan olla tyytyväinen. tyytyväinen itseeni. tuli vähän liikuttua tänään, ehkäpä jaksaisi värkätä siitä jopa tavan. ehkä. tämän tyytyväisyyden ja rauhallisuuden (kyllä, taidan olla rauhallinenkin) taustalla häälyy kuitenkin sellainen hämmennys. se iski sunnuntaina tekstarilla. hämmennys siis. mietin kauan, kuinka suhtautuisin ja osaisinko/haluaisinko suhtautua oikein. mielestäni suhtauduin oikein loppujen lopuksi - tosin vasta tänään. se Poika, joka hämmensi viestillä, on kai löytänyt Tytön, josta siis hämmennyttävä viesti kertoi. niin minä sen käsitin. Poika sattuu olemaan minulle tärkeä ja läheinen ystävä ja tiedän, että kun Poika löytää sen Oikean Tytön, ei minulle ole enää tilaa. tai vaikka olisikin tilaa, ei missään nimessä niin kuin nyt.

mutta Pojalle Tyttö on tärkeä. kai. mikä minä olisin mutristelemaan? eikö hyvän ystävän pidäkin tukea toista, ihan sama, mitä itsekkäässä päässä liikkuu? eikö niin? en minä siitä Pojan Tytöstä mitään tiedä, enkä oikeastaan haluakaan tietää. en muuta kuin sen, että Poika on onnellinen. minä siis vetäydyn takavasemmalle, vaikka se kuinka kirpaisee ja kovaa, minä teen oikein. minä teen oikein Pojan kannalta. niin minä teen. tästä on niin kamalan vaikea puhua. niin kovin vaikea, että tiedän jo etukäteen tekeväni virheen julkaistessani tämän tekstin. mutta kun. mutta kun. mutta kun mitä? teen sen silti, kun en osaa siitä ääneen puhua ja haluan tietää tekeväni oikein. mutta kun.

mutta kun en tainnut odottaa tätä. tai siis no, tätähän tässä on juuri odotettu, mutta toivoin kai, ettei se tulisi vielä vastaan. tai ettei se tulisi näin yllättäin. mutta niin, nämä asiat taitavat yleensä käydä vähän yllättäin. kun menee jalat alta. mutta kun.

ehkä käsitin jotain väärin? saako niin toivoa? ei taitaisi saada, mutta kun... auts.