olen jotenkin lukossa. pysähtynyt. huomenna on tentti, enkä ole lukenut tänään sanaakaan. en pysty. olen vain katsonut leffoja koko päivän ja meinannut itkeä joka asiasta. siitä, että ne ihmiset niissä elokuvissa ovat onnellisia, yhteisöllisiä, iloisia, surullisia, hyviä, pahoja. kaikki tunteet tuntuvat liian raskailta ja minä vain painaudun sohvan nurkkaan ja elän niiden ihmisten kanssa, siellä jossain, mutta ei täällä. koko päivän olen paennut kirjoja ja muistiinpanoja, ja vaikka tiedänkin sen, en tahdo ajatella huomista. en vain jaksa lukea. en jaksa keskittyä siihen, koska se tuntuu niin yhdentekevältä.

minä nousen ylös, menen suihkuun ja lähden pois kotoota. menen J:n luo ja käperryn sen kainaloon, otan kirjan viereeni, mutten avaa sitä. en pysty avaamaan sen kansia, koska jos teen sen, tajuan kuinka liemessä olen, kun en tehnyt sitä monta tuntia tai monta päivää sitten. siksi minä pidän kirjan kiinni. en halua tietää, mitä kaikkea en tiedä. otan kaukosäätimen käteen, avaan taas television ja unohdan olevani minä.